Blogystävä

Joitain blogeja lukiessa tulee ajateltua, että "olispa kiva olla tuon kaveri". Kun se kertoo juttuja jotenkin niin hauskasti, ja sen kuvatkin on kivoja, ja onpa se muutenkin pirtsakka. Ja olispa hauska vaihtaa sen kanssa ajatuksia kaikenmaailman jutuista kahden keskenkin. Samalla tavalla olen ajatellut joistain muistakin.

Niin kuin venyttelyjumppaohjaajastani. Että kuunteleekohan se niitä koostamiaan venyttelyjumppacd'eitä kotonaankin; onko ne sen lempibiisejä; tai jos se kuulee ne biisit nyt jossain muualla, niin ajatteleeko se silloin aina töitä - tai jotain yksittäistä hassua tapahtumaa, jos vaikka joku onkin pieraissut venyttelyjumppatunnilla juuri samalla, kun Adele on laulanut?

Joistain ihmisistä, jotka ovat esim. ostaneet joitain vauvatavaroitamme olen myös ajatellut, että "olispa tuota kiva tavata joskus muulloinkin". Ja joitain ollaan tavattukin, jee.

Se on vaan aina, että miten sen asian ilmaisisi niin, ettei kuulostakin jotenkin oudolta tai hämärältä. Että jos jollekin blogityypille kirjottaisi, että oltaisko kavereita, niin miten se siihen suhtautuisi. Tai miten se venyttelyjumppaohjaaja reagoisi, jos sitä kysyisi kaveriksi tunnin jälkeen. Tai että jos joku tulee ostamaan turvaistuimia, niin ettei se luule, että siihen kuuluu kaupanpäällisenä pakosti kaveruus.

Höh.

Olen käsitellyt dilemmaa aiemmin sarjakuvassakin. Enkä tullut hullua hurskaammaksi.

Ehkä tämä kaikki pohdinta johtuu vain siitä, että ollaan taas vähän nuhassa. Ja yksi kiva ystävä muutti kauemmaksi, eikä olla nähty aikoihin.

Höh.

Leppoisa

Minä olen perusluonteeltani huolehtija. Kun oikein sille päälle satun, niin miehän huolehdin vaikka mistä. Ja mikä pahinta, jään monesti vielä mielessäni vatvomaan, että teinköhän nyt oikein vai en, ja mitäpä kaikkea siitä nyt sitten seuraa. Huooooooooooh.

Mutta. Näppäränä tyttönä laskin, että huomisesta alkaen tässä kuussa on vielä 21 päivää. Ja sehän riittää, mikäli on uskominen niihin väittämiin, jotta 21 päivässä ehtii muodostaa itselleen tavan. Niinpä mie nyt sitten yritän leppoistua kahdessakymmenessäyhdessä päivässä. Ehkä minä en sitten aina ensisijaisesti reagoi uusiin ehdotuksiin EI:llä, vaan MIKÄ ETTEI:llä.

Oletko sinä saanut opetettua itsellesi uusia tapoja kolmessa viikossa?

----------------------

COSY

I'm basicly a worrier. And I can worry about anything. The worst part is that I also tend to go through the decisions over and over again in my mind, whether I did the right thing or not and what comes of it. Pheeeeeeeeeeew.

But. As a clever girl, I counted that there's still 21 days left in this month. And that's enough if you believe in those thesis that in 21 days you can form yourself a new habit. So, I'll try to become more relaxed in twenty-one days. Maybe after that I don't react to new suggestions with NO but WHY NOT.

Have you taught yourself new habits in three weeks?  

Päivittäin

Luin kesällä Gretchen Rubinin kirjan "Happiness project". Projektiluonteisena ihmisenä minäkin ajattelin ryhtyä moiseen. Mutta hitsinvitsi, jokapäiväinen sitoutuminen onkin minulle - suorittajalle! - sittenkin vaikeaa!

Olen aina pitänyt itseäni kaava-ihmisenä. Teen asioita aina tietyllä tavalla (aamupalaksi Actimel, jogurtti, kahvia), ja suoritan projektini loppuun asti, omassa ehdottomassa aikataulussani (kirjojen on valmistuttava silloin, kun olen päättänyt).

Kuvitteluja-blogissani aloitin 365-haasteen. Ottaisin joka päivä valokuvan tai tekisin joka päivä kuvituksen. Joka päivä. Ja olenhan minä toisaalta niin tehnytkin: ottanut/tehnyt kuvan päivittäin - mutta sen raportointi blogiin ei ole ihan päivittäistä.

Ehkä sen ei tarvitsekaan olla! Höh. Itsellenihän minä tätä teen, jotta oppisin kenties sujuvammaksi kuvakertojaksi. Ja itsehän minä tiedän, laistanko laistani vai en.

Se on ehkä suurin oppiaineeni: että oppisin armollisemmaksi itselleni. Haa, kuulostaapa hienolta. Mutta siitä olisi myös se hyöty, että ehkä myös lapseni oppisivat olemaan armollisempia itselleen, eivätkä vain seuraisi minun esimerkkiäni.

Osallistunkin täten jälleen yhteen uuteen projektiin, jonka huomasin Gretchen Rubinin sivuilta. 21 päivää on jokin maaginen aika, jossa ihminen kuulemma oppii uusia tapoja (vaikka meditoimaan). Kun tiettyä asiaa toistaa JOKA PÄIVÄ, siitä muodostuu tapa. Ehkä minäkin voisin oppia uusia juttuja - vaikka itsestäni.

Mutta sitten huomasinkin, että tuo on maksullinen, enkä mie käytä luottokorttia, koska käytän vain käteistä, koska niin minä teen. Niinpä otankin oman projektini innoitteen sittenkin täältä.

Jos sinä olet sinunlainen, joka käytät luottokorttia ja osallistut tuohon sparrausprojektiin, kerrohan miten se sujuu, jooko?

--------------------------

DAILY

In the Summer I read Gretchen Rubin's "The Happiness Project". I like projects, so I decided to start my own project, too. But bummer, committing to something daily is hard for me - who am such a completer!

I've always considered myself as a rutine-human. I always make things in a certain way (Actimel, yoghurt and coffee for breakfast), and complete my projects strictly in my own timetable (the books have to be compeleted when I want them to).

In my Imaginations blog I started a 365 project. I would take or make a new pic a day. Every day. And so I've done: I've took or made a pic a day - but haven't raported it in the blog daily.

And maybe I don't have to! Doh. I do it for myself, so that I could maybe become better picture-teller. And I, myself, know if I do it properly.

Maybe that's my greatest thing to learn: to be more graceful to myself. Hah, it sounds so grand. But maybe it would also benefit my kids to be more graceful to themselves, so they wouldn't follow my lead.

So, from here on I'll participate in yet another project, that I found from Gretchen Rubin's website. 21 days seems to be a magical time during which you can learn yourself new things (for example meditate). When you repeat thing EVERY DAY, it becomes a habit. Maybe I could learn new things, too - from myself.

But then I noticed that it costs, and I don't use credit card 'cause I use cash 'cause I just do. So, I'd better take my inspiration from here.

If you are like you are, and use credit card, and join in that sparring project, let me know how it goes?

Uimassa

Kävimme tänään uimassa paikassa, jossa itse uiskentelin kymmenkesäisenä lähes päivittäin.

Tytöt eivät tahtoneet ensin edes kastella jalkojaan vedessä, mutta pienen totuttelun jälkeen räiskyttivät vettä sekä käsillään että jaloillaan. Poika taas teki rauhallisia tutkimusretkiä, eikä tahtonut koko aikana kastautua kokonaan saati kokeilla surffilautaa.

Vasta nyt sen käsitin: tytöt ovat kuin minä pienenä, poika kuin minä nyt. Minä, joka seisoin nytkin vedessä shortseissa ja t-paidassa. Minä, joka en ole käynyt aikuisiällä uimassa kovinkaan mainittavasti. Minä, joka hytisen vedessä ja kainostelen vartaloani.

Esimerkin voima. Se on mahtava, kunniallinen ja velvoittava.

Minä voisin ottaa uimisessa mallia tytöiltä, ehkä poikakin sitten ottaisi mallia minusta.


------------------------------------------

SWIMMING

We went swimming to a place where I used to go swimming almost daily when I was 10 summers old.

At first the girls didn't even want to get their feet wet. But after a while they splashed the water with both hands and feet. The boy did calm expeditions and didn't even want to get all wet or try the surf board.

Now it hit me: the girls are like me when I was little, the boy is like me now. Me who stood today in the water in shorts and t-shirt. Me who hasn't really gone swimming in my adult life. Me who shivers in water and am kind of prudish of my body.

The power of an example. That is huge, honest and responsible.

I could take an example of the girls in water, maybe the boy would then take an example of me.  

Minä:

Kolmen lapsen äiti, yhden miehen vaimo ja yhden kissan omistama. Sarjakuvittaja, huolehtija ja musiikin(kin) ystävä.

Itsensä määrittely on yllättävän vaikeaa. Eihän sitä kuitenkaan koko ajan ole täsmälleen samanlainen. Jänniä ovat ne muodonmuutokset, kun ujosta huonoryhtisestä kuoriutuu sädehtivä itsensävoittaja ja maailmanvalloittaja. Kaikki tapahtumat muokkaavat meitä, tavalla tai toisella.

Kaksosten identiteetin ja yksilöllisyyden tukemisesta puhutaan kaksoskirjoissa paljon. Parivaljakko, joka on tullut toisilleen tutuksi jo ennen kuin vanhemmilleen on väistämättä tiivis tiimi. Ja silti molemmat ovat omia erillisiä itsejään, omilla ajatuksillaan ja mielihaluillaan valloittavia tyyppejä.

Tässä sitä sitten yritetään tukea sekä itsekseen syntyneen pojan että kaksistaan syntyneiden tyttöjen yhtenäisyyttä ja yksilöllisyyttä. Ja taata kissallekin oma koskematon reviirinsä. Ja pitää parisuhdettakin jotenkin yllä. Ja ehkä kasvaa itsekin kaikenjännittäjästä vähän rennommaksi. 

Yks tai kaks jännää juttua kaksosista. 


-------------- And the same in English (sorry about the mistakes) -----------------

I:

A mother of three, one man's wife and owned by a cat. Comic artist, worrier and a friend of music, too.

Defining oneself is surprisingly difficult. You're not exactly the same all the time, are you. Exciting are those transformations where a shy person hatches to a glimmering winner of oneself and an invader of the world. Everything changes us, one way of another.

They talk a lot about supporting the identity and individuality of twins in the books. Carriage and pair that has known each other even before their parents, are about to be a tight team. And yet, they both are their own individual theirselves, dudes that conquer with their own thoughts and wants.

And here we are, trying to support a singleton born boy's and together born girls' togetherness and oneness. And to secure some untouchable territory to the cat, too. And keep up the relationship also. And maybe I'll try to grow a little more relaxed, and not be so nervous and stressed about everything.

One or two things about twins.