Luin kesällä Gretchen Rubinin kirjan "Happiness project". Projektiluonteisena ihmisenä minäkin ajattelin ryhtyä moiseen. Mutta hitsinvitsi, jokapäiväinen sitoutuminen onkin minulle - suorittajalle! - sittenkin vaikeaa!
Olen aina pitänyt itseäni kaava-ihmisenä. Teen asioita aina tietyllä tavalla (aamupalaksi Actimel, jogurtti, kahvia), ja suoritan projektini loppuun asti, omassa ehdottomassa aikataulussani (kirjojen on valmistuttava silloin, kun olen päättänyt).
Kuvitteluja-blogissani aloitin 365-haasteen. Ottaisin joka päivä valokuvan tai tekisin joka päivä kuvituksen. Joka päivä. Ja olenhan minä toisaalta niin tehnytkin: ottanut/tehnyt kuvan päivittäin - mutta sen raportointi blogiin ei ole ihan päivittäistä.
Ehkä sen ei tarvitsekaan olla! Höh. Itsellenihän minä tätä teen, jotta oppisin kenties sujuvammaksi kuvakertojaksi. Ja itsehän minä tiedän, laistanko laistani vai en.
Se on ehkä suurin oppiaineeni: että oppisin armollisemmaksi itselleni. Haa, kuulostaapa hienolta. Mutta siitä olisi myös se hyöty, että ehkä myös lapseni oppisivat olemaan armollisempia itselleen, eivätkä vain seuraisi minun esimerkkiäni.
Osallistunkin täten jälleen yhteen uuteen projektiin, jonka huomasin Gretchen Rubinin sivuilta. 21 päivää on jokin maaginen aika, jossa ihminen kuulemma oppii uusia tapoja (vaikka meditoimaan). Kun tiettyä asiaa toistaa JOKA PÄIVÄ, siitä muodostuu tapa. Ehkä minäkin voisin oppia uusia juttuja - vaikka itsestäni.
Mutta sitten huomasinkin, että tuo on maksullinen, enkä mie käytä luottokorttia, koska käytän vain käteistä, koska niin minä teen. Niinpä otankin oman projektini innoitteen sittenkin täältä.
Jos sinä olet sinunlainen, joka käytät luottokorttia ja osallistut tuohon sparrausprojektiin, kerrohan miten se sujuu, jooko?
--------------------------
DAILY
In the Summer I read Gretchen Rubin's "The Happiness Project". I like projects, so I decided to start my own project, too. But bummer, committing to something daily is hard for me - who am such a completer!
I've always considered myself as a rutine-human. I always make things in a certain way (Actimel, yoghurt and coffee for breakfast), and complete my projects strictly in my own timetable (the books have to be compeleted when I want them to).
In my Imaginations blog I started a 365 project. I would take or make a new pic a day. Every day. And so I've done: I've took or made a pic a day - but haven't raported it in the blog daily.
And maybe I don't have to! Doh. I do it for myself, so that I could maybe become better picture-teller. And I, myself, know if I do it properly.
Maybe that's my greatest thing to learn: to be more graceful to myself. Hah, it sounds so grand. But maybe it would also benefit my kids to be more graceful to themselves, so they wouldn't follow my lead.
So, from here on I'll participate in yet another project, that I found from Gretchen Rubin's website. 21 days seems to be a magical time during which you can learn yourself new things (for example meditate). When you repeat thing EVERY DAY, it becomes a habit. Maybe I could learn new things, too - from myself.
But then I noticed that it costs, and I don't use credit card 'cause I use cash 'cause I just do. So, I'd better take my inspiration from here.
If you are like you are, and use credit card, and join in that sparring project, let me know how it goes?
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Valmis
Tein Toinen toista -kirjaa varten paljon taustatyötä, kokosin tietoa erilaisista haasteista, joita kaksosodotuksessa saattaa tulla vastaan: TTTS, raskausdiabetes, ennenaikainen synnytys. Kerron kirjassa omista kokemuksistani ja tuntemuksistani. Haastattelin kirjaa varten muutamia muita kaksosodottajia, jotka kokivat odotusaikanaan erilaisia tapahtumia.
Odotus on aina erilainen, samallakin ihmisellä. Kirjassa onkin tilaa myös lukijan omille ajatuksille. Miltä raskausviikot ja ultrakäynnit tuntuvat; kuinka vauvat ovat kasvaneet; onko jo ajateltu hoitajia mahdollisille isommille sisaruksille vuodelevon varalta? Erilaisten tehtävien kautta lukija voi käydä vuoropuhelua kirjan - minun, vertaistuen - kanssa.
Kirja on valmistunut, painos on saapunut - se on kahvin paikka!
Toinen toista - vertaistaidekaveri kaksosiaan odottaville
A5, 64 s., mustavalkoinen
ISBN 978-952-99600-6-4
15 euroa
Monikko-odotus on aina riskiraskaus. Ennenaikainen synnytys, toisen sikiön kuolema, raskausdiabetes ja monet muut vaarat vaanivat kolmea sydäntä sisällään kantavaa odottajaa.
Kaksosraskaus on kuitenkin ennen kaikkea etuoikeus.
Toinen toista -kirja haluaa omalta osalaan tukea sinua tässä mielenkiintoisessa seikkailussa niin tiedon kuin vertaistuenkin avulla.
Aloitetaan!
Kirjaa voi tilata minulta suoraan (annemuhonen[at-merkki]gmail.com -> annan tilitiedot ja kun maksu näkyy tililläni, lähetän albumin sinulle pikimmiten) tai myös minkä tahansa kirjakaupan kautta (joka tilaa sen Kirjavälitykseltä, joka tilaa sen minulta).

sunnuntai 1. syyskuuta 2013
torstai 8. elokuuta 2013
Paahtaja
Olen paahtanut kirjaa kuin hullu. Piirtänyt päivisin ja käsitellyt koneella iltaisin. Aina tuntuu puuttuvan pari sivua ja aina aiheita voisi käsitellä enemmänkin. Päätin kuitenkin jo heti aluksi, että koska aihealue on niin suuri, asiat käsitellään tehokkaasti, turhia jaarittelematta.
Tänään pidin päivän vapaata, koska piirrettävää ei enää ollut. On enää koneella käsittelyä, tekstien tarkistelua ja kirjan taittaminen. Painoon lähettäminen. Odottelu. Kirjan unohtaminen. Muihin asioihin keskittyminen. Huoahdus. Takin tyhjennys. Ehkä pieni masennuskin. Kirjan saaminen. Hermostunut selailu. Kupliva ilahdus *kopkopkop*.
------------------------------------
ROASTER
I've been "roastin" the book like a maniac. Drawing days and scanning the nights. It always seems to lack a few pages and the subjects could have been dealt more thoroughly. However, I made up my mind already at the start that 'cause the subject is so huge the sectors are dealt efficiently, without excess rambling.
Today I enjoyed a day off because there was nothing more to draw. There's only left the scanning and Photoshopping, going through the texts and layouting the book. Sending to the press. Waiting. Forgetting about the book. Concentrating on other things. Sighing. Emptying the jacket. Maybe a little depression, too. Getting the book. Nervous flipping. Bubbling joy *knocknocknok*.

keskiviikko 7. elokuuta 2013
Jäätelöauto
Jäätelöauto lopettaa toimintansa ja kävi viimeisen kerran meidänkin kotikadullamme juuri äsken. Ei edes soittanut tunnariaan, koska tuotteet olivat niin lopussa. Jotenkin haikeaa.
Emmehän me ole käyneet Jäätelöautolla edes kuin ehkä yhteensä viisi-kuusi kertaa, mutta silti. Jotenkin kesään kuuluu se, että se auto tulee ja soittaa tunnarinsa ja pitää moottorin käynnissä ja vähän säälien sitä saattaa katsahtaa ikkunasta, kun ei sinne mene montakaan ihmistä ostoksille, jos yhtään. Ja sitten jos itse menee, niin sitä vähän jännittääkin. Että millainen myyjä ja mitä sitä ostaisi. Ja jos ei olekaan menossa ostamaan vaan ihan vain kävelylle, niin luuleeko se myyjä, että onkin tulossa ostamaan ja nousee jo reippaasti autostaan ja sitten on joko a) pakko ostaa jotain, ettei kummallekaan tule paha mieli tai b) pakko kävellä ohi ja saattaa molemmille paha mieli.
Höh.
Mutta nyt siis ostimme, Turkinpippuri-jätskejä ja sellaisia keltaisia kiekkojätskejä, joiden päällykset poksuvat suussa. Jei!
------------------------------
ICE CREAM VAN
Ice cream van made their last stop in our home street just a few minutes ago. They didn't even play their tune because their merchendise was almost sold out. Somehow wistful.
We haven't been to the Ice cream van that often, though, only 5-6 times but still. Somehow it just belongs to summer that the van comes and plays its tune and keeps the motor running, and maybe you glance through a window, feeling a little compassion, how only a few people go and buy something, or then no one goes. And if you yourself go, you feel a bit nervous, too. About what kind of the seller is and what you should buy. And if you're not going to buy anything, you're just going for a walk, but if the seller thinks you're coming shopping and already gets breezily out of his van, and then you just have to either a) buy something so that neither of you gets upset or b) walk pass and upset you both.
Bummer.
But now we bought, Turkish pepper ice cream and the yellow puck ones that have coating that pops in your mouth. Yey!

lauantai 3. elokuuta 2013
Ahistaa
Ehkäpä olen hieman loman tarpeessa? Hikoilen nimittäin heti, kun joku kyselee vähänkin jotain. Miten uusi kamera toimii? Onko siinä myös videokamera? Mitä tänään syötäisiin? Milloin mennään pihalle? Voinko pelata? Paipoo.
Äh. Kunhan valitan turhasta.
----------------------------
UNDER PRESSURE
Maybe I need a little vacation? I'm starting to sweat instantly when someone asks me of something. How does the new camera work? Does it have a video camera, too? What should we eat today? When we go outside? Can I play? Milk-eee.
Phew. Just complaining about nothing.
- "You've already washed yourself."
- "The husband is with the children."
- "You could use this time to work, you know."
- "Listen!"
- "Do the kids yell for you?"
- "Are they in some kind of a trouble?!"
torstai 1. elokuuta 2013
Sirkus
Jos olisin pitänyt oman puolitoistatuntisen tänään, olisin käynyt sirkuksessa. Olisinko ostanut jopa popkornia? En tiedä, ehkä en, ellen vallan olisi villiintynyt. Poika ei intoutunut lähtemään sirkukseen, koska kävimme jo viime vuonna (!). Itse menisin joka vuosi, useammankin kerran. Tytöt taas ovat vielä hieman liian pieniä, tuskin jaksaisivat koko aikaa seurata. Ja ehkä musiikki olisi liian kovalla, siitä se varmaan johtuu pojallakin, ettei sinne halua.
Pienenä menimme serkun (toisen kuin se majan rakentaja -serkun) kanssa sirkukseen aina, kun se oli mahdollista, eli ehkä pari kertaa satuimme yhdessä olemaan samassa paikassa kuin sirkus (asumme siis eri paikkakunnilla, asiaa selveentääkseni). Ostimme Dracula-karkkeja ja ihastelimme salaisesti kiherrellen trapetsitaituripoikia. Ja mietimme, miltä tuntui kiertää maailmaa päivä toisensa jälkeen.
Vapaalta? Juurettomalta? Tylsältä?
-----------------------------------
CIRCUS
If I would have had my own half-an-hour today I would have gone to circus. Would I have bought even popcorn? Maybe, probably not, unless I would have gone all wild. The boy didn't want to go to the circus 'cause we went there last year (!). I would go every year, several times. The girls are too small, they probably wouldn't be still for the whole time. And maybe the music would be too loud, I think that's the reason that the boy doesn't go either.
When we were little we went to the circus with my cousin (other than the treehouse-building cousin) every time it was possible, that is a few times when we happened to be together in the same place as the circus (we live in different cities). We bought Dracula candies and giggled fashionated about the trapeze boys. And wondered how it would feel to tour the world day after day.
Free? Rootless? Boring?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)