Ahistaa

Ehkäpä olen hieman loman tarpeessa? Hikoilen nimittäin heti, kun joku kyselee vähänkin jotain. Miten uusi kamera toimii? Onko siinä myös videokamera? Mitä tänään syötäisiin? Milloin mennään pihalle? Voinko pelata? Paipoo.

Äh. Kunhan valitan turhasta.


----------------------------

UNDER PRESSURE

Maybe I need a little vacation? I'm starting to sweat instantly when someone asks me of something. How does the new camera work? Does it have a video camera, too? What should we eat today? When we go outside? Can I play? Milk-eee. 

Phew. Just complaining about nothing. 

- "You've already washed yourself."
- "The husband is with the children." 
- "You could use this time to work, you know."

- "Listen!" 
- "Do the kids yell for you?" 
- "Are they in some kind of a trouble?!" 

 

Kohinaa

Minä ja Olga Omatunto olemme jälleen jutelleet. Lähinnä yksipuolisesti. Minä olen vain kuunnellut.

Mikä siinä onkin, kun ollaan sisätiloissa muutama pitkä tunti, niin kaikki alkaa kiukuttaa? Ja sitten se tarttuu seuraavaan ja seuraavaan ja seuraavaan. Dominoefekti. Siihen auttaa vain pihalle lähtö. Siihen asti, kunnes pitää tulla jälleen sisälle ja pestä kädet - ja yhden paljasvarpailijan jalat - ja vaihtaa hiekkaiset housut ja sukat muruttomampiin, eikä katsotakaan heti Kaapoa, eivätkä kaikki saa juuri samalla hetkellä juotavaa tai maissinaksuja ja sateinen ilma vain painostaa, eikä sadakaan. 

Mutta sitten tulee se sade ja pisarat pomppivat villeinä lätäköissä ja tekevät kuplia, joita seuraavat pisarat yrittävät rikkoa. Ja pääsee itsekseen postinhakukävelylle sadevarusteissa ja kiertää vähän pidemmän lenkin kautta. Ja yrittää olla kuuntelematta sitä nalkuttajaa päänsä sisällä, joka valittaa niistä muutamista ärähdyksistä, mitkä tuli päästettyä. Kuunteleekin vain sateen kohinaa puun lehdissä ja toisen saappaan narinaa.

---------------------------------------

NOISE

I've had a discussion with Constance the Conscience again. Quite one-sided, though. I've been mostly listening.

What is it that when you're staying in for a couple of long hours, everybody gets angry? And then it affects the other, and another, and another. Domino effect. Going outside is the only thing that helps. Until the time when you have to come back inside again and wash hands - and one barefoot's feet - and change the sandy trousers and socks, and you don't get to watch Kaapo right away, and everybody doesn't get their drink or snack at the exactly same time, and the rainy weather just glooms there and it doesn't rain.

But then the rain comes and the raindrops jump wildly in their ponds and make bubbles that the next raindrops try to break. And you get to go and get the mail with your raincoat on, and you take a little longer tour. And you try not to hear that nagger inside your head that complains about the couple growls you let out. Instead, you just listen to the noise of the rain in the tree leaves, and the squeak of your other rainboot. 

Omatunto

Riittämättömyyden tunne lienee yleistä vanhempien keskuudessa. Aikaa ja energiaa pitäisi jakaa niin moneen suuntaan, että vääjäämättä jossain vaiheessa suuntia on liikaa. Ja sitten se iskee: huono omatunto.

Olen nimennyt oman omatuntoni Outiksi. Meillä on hieman hankala ystävyyssuhde, aina kun en jaksaisi kuunnella hänen kärkkäitä mielipiteitään. Milloin en ole leikkinyt läsnäolevasti lasten (ja kissan) kanssa tarpeeksi, milloin mies on jäänyt vähemmälle huomiolle, milloin olen jättänyt ikkunan liian pitkäksi aikaa auki ja nytkaikilletuleenuhajaseonminunsyyni. 

Viime aikoina olen kuitenkin yrittänyt ymmärtää häntä. Ehkä Outilla ei ole - ymmärrettävistä syistä - liiemmälti ystäviä. Ehkä hän ei vain itse tajua omaa sosiaalista kömpelyyttään (kaikkea ei pitäisi sanoa toiselle ääneen). Ehkä Outi kuvittelee toimivansa parhaakseni? 

Olen yrittänyt suhtautua Outiin, kuten ystävään, jota on ihan mukava nähdä silloin tällöin. Tai ystävään, jota ei etukäteen edes oikeastaan ole mukava nähdä, mutta tuntuu vain, että "nyt olisi jo aika nähdä, koska muuten se suuttuu". Jos Outi taas suuttuu, niin sitä ei kestä kukaan!

Niinpä käymme kahvilla aina silloin tällöin. Annan Outin kertoa mielipiteensä, jonka annan useimmiten myös kulkeutua toisesta korvastani ulos. Ainahan se ei tietysti onnistu vaan jokin pahainen mielipide jää soimaan uudestaan ja uudestaan mieleeni. Mutta joskus, joskus se onnistuu, ja silloin voimme erota toisistamme hyvillä mielin.

Kunnes tapaamme seuraavan kerran. 

P.S Omatunto erottaa ihmiset kuitenkin simpansseista. No huh, että edes se. 


-----------------------------

The feeling of inadequacy may be common among parents. Time and energy ought to be divided to so many directions that some point, inevitably, there are just too many directions. And then it hits you: the bad conscience.

I've named my own conscience as Constance. We have a bit difficult friendship, I just wouldn't like to hear her avid opinions all the time: When I haven't played with my children (and cat) enough, when I haven't noticed my husband, when I've left the window open for too long and now-we're-all-gonna-have-cold-and-that's-my-fault.

Lately I've tried to understand her, though. Maybe Constance doesn't have too many friends, understandably. Maybe she just doesn't notice her own social clumsiness (everything shouldn't be said out loud). Maybe Constance thinks she's working for my benefit?

I've tried to view Constance like a friend that I'd like to see now and a then. Or maybe like a friend that isn't so nice to see but if you don't see her soon enough she's gonna get mad. And that's unbearable!

So, we get a cup of coffee occasionally. I'll let Constance tell her opinions - which I usually let go out of my other ear, too. Of course, that's not always possible, and some wretched line goes over and over in my head. But sometimes, just sometimes it works, and we can part with feeling good.

Until we meet the next time.

  

You failed again.