perjantai 15. marraskuuta 2013

Blogystävä

Joitain blogeja lukiessa tulee ajateltua, että "olispa kiva olla tuon kaveri". Kun se kertoo juttuja jotenkin niin hauskasti, ja sen kuvatkin on kivoja, ja onpa se muutenkin pirtsakka. Ja olispa hauska vaihtaa sen kanssa ajatuksia kaikenmaailman jutuista kahden keskenkin. Samalla tavalla olen ajatellut joistain muistakin.

Niin kuin venyttelyjumppaohjaajastani. Että kuunteleekohan se niitä koostamiaan venyttelyjumppacd'eitä kotonaankin; onko ne sen lempibiisejä; tai jos se kuulee ne biisit nyt jossain muualla, niin ajatteleeko se silloin aina töitä - tai jotain yksittäistä hassua tapahtumaa, jos vaikka joku onkin pieraissut venyttelyjumppatunnilla juuri samalla, kun Adele on laulanut?

Joistain ihmisistä, jotka ovat esim. ostaneet joitain vauvatavaroitamme olen myös ajatellut, että "olispa tuota kiva tavata joskus muulloinkin". Ja joitain ollaan tavattukin, jee.

Se on vaan aina, että miten sen asian ilmaisisi niin, ettei kuulostakin jotenkin oudolta tai hämärältä. Että jos jollekin blogityypille kirjottaisi, että oltaisko kavereita, niin miten se siihen suhtautuisi. Tai miten se venyttelyjumppaohjaaja reagoisi, jos sitä kysyisi kaveriksi tunnin jälkeen. Tai että jos joku tulee ostamaan turvaistuimia, niin ettei se luule, että siihen kuuluu kaupanpäällisenä pakosti kaveruus.

Höh.

Olen käsitellyt dilemmaa aiemmin sarjakuvassakin. Enkä tullut hullua hurskaammaksi.

Ehkä tämä kaikki pohdinta johtuu vain siitä, että ollaan taas vähän nuhassa. Ja yksi kiva ystävä muutti kauemmaksi, eikä olla nähty aikoihin.

Höh.



2 kommenttia:

  1. Hei! Sattumalta löysin blogisi täältä netistä :) Meillä 09/13 syntyneet identtiset kaksostytö.. Ja voi kunpa olisin tiennyt tuosta kirjoittamastasi kirjasta, harmittelin niin raskausaikana, kun en löytänyt yhtään teosta mikä olisi tuplaodotuksesta kertonut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Iina! Voi harmi, ettei kirjani löytänyt sinulle odotusaikanasi - mutta kiva, että löysit nyt blogiini! =) Ja onnea tytöistäsi. Miten teillä on ensikuukaudet menneet?

      Poista