lauantai 30. marraskuuta 2013

Varjo-arvonta!



Ystäväni varjo on sarjakuva, joka sai alkunsa kotoisasta "muuten vaan" -piirustelusta. Luonnostelen yleensä sarjakuvat lyijykynällä ja tussaan ne sitten valopöydällä puhtaiksi. Varjotytössä jatkoin vain luonnostelua pidemmälle ja jätin tussaamisen pois. Ja niin syntyivät pienimuotoiset työt "Sydänystäviä" -näyttelyyni vuonna 2008 sekä pienkustanne Äänetön.

Osallistuin Fumetton sarjiskilpailuun 2009 viidellä sivulla, jotka lopulta päätyivät ensimmäisen Varjo-albumin ensimmäisiksi sivuiksi. Kilpailussa ei käynyt mitenkään, mutta hahmot jäivät elämään. 2010 ilmestyi Suuren Kurpitsan kustantama Varataivas ja 2012 Elena Santana Guevaran kanssa yhteiskustanteena sarjakuvaa ja kielioppia kietouttava Una aventura en español. Sarja ilmestyi strippimuodossa vuoden 2010 ajan Nemi-lehdessä sekä vuosina 2009-2012 Rytmi-lehdessä.

Parivaljakko on myös varjostanut näyttelyissä sekä koti- että ulkomailla.

Varjo-mallistoon kuuluu sarjakuvien lisäksi niin koruja, paitoja kuin kauppakassiloitakin. Sekä käsinpiirretyillä originaalikuvilla että tulostusprinttipainokuvilla. Valitse omasi!

Onko Ystäväni varjo sinulle tuttu; oletko lukenut sarjakuvia tai nähnyt näyttelyitä? Vai ovatko hahmot täysin uusia tuttavuuksia, joihin kenties haluaisit tutustua? Kaikkien kommenttinsa jättäneiden kesken arvotaan yksi, joka saapi joko valitsemansa Ystäväni varjo- tai Varataivas-albumin (niitä on vielä ihan muutama jäljellä), korun tai kauppakassin. Tai jonkin noista muista koruseteistä.

Arvonta suoritetaan ensi viikon sunnuntaina, 8.12.

Tytön hame loistaa pimeässä. Kaulanauhan pituus n. 61 cm. 

Tytsyjä löytyy niin koruina kuin avaimenperinäkin. 


Ja tämmöisenäkin koruna. 






Kassistrippejä on erilaisia. 




6 kommenttia:

  1. Miten multa on mennyt ohi tämä tuotekehittely? Tämä on niin sympaattinen hahmo. Saispa tollasen kauppakassin...

    VastaaPoista
  2. Taisin löytää sarjakuvan ensin blogin kautta. Ostin molemmat albumit kirjakaupasta tilaamalla. Jotenkin pitkään yksinäni eläneenä "varjomaailma" puhuttelee. Omistan sittemmin myös "Sydänääniä"-albumin ja se on positiivisuudessaan suosikkini.

    VastaaPoista
  3. Tuollanen tyttökaulakoru ois sulonen : > Ihastuin tähän sarjakuvaan, kun näin ekaa kertaa Nemi-lehdessä.

    VastaaPoista
  4. Saatoin jopa löytää Ystäväni Varjo sarjakuvan oulun kirjastosta ja ihastuin heti. Idea on jotenkin hyvin sympaattinen ja koska en itsekään ole mikään sosiaalisuuden huipentuma, hahmoon samaistuu jollain kummallisella tasolla. Eniten ehkä jutussa huvittaa ja lumoaa se, että päähenkilö on jo aikuinen, vaikka luulisi juuri lasten viettävän aikaa oman varjonsa kanssa.

    Ensimmäinen osa sarjakuvaa komeileekin hyllyssäni, toinen osa on vielä hankkimatta. Pidän töistäsi muutenkin todella paljon!!

    VastaaPoista
  5. Kyllä, olen lukenut molemmat albumit, löytyvät ihan omasta hyllystä. Pidän valtavasti tytöstä ja varjosta, ovat jotenkin todella samaistuttava parivaljakko. Ja lyijykynäpiirrokset ovat myös mieleeni. :) En vain enää muista missä törmäsin tähän ensimmäistä kertaa...

    -Tianna-

    VastaaPoista
  6. Tutustuin Ystäväni Varjoon kirjasto-ystäväni kautta ja se nousi välittömästi yhdeksi lemppari-sarjakuvistani. Tarina on tuttu jokaiselle joka on joskus ollut yksinäinen ja sen väritys on aivan ihana!

    VastaaPoista